Tällä viikolla olen ollut avustamassa ison Jiin luokassa, kun heidän rinnakkaisluokan opettaja on lomautuksella. Menen vielä huomenna, luvassa askartelua luonnon materiaaleista, sekä perjantaina, jolloin suunnitteilla on luontoretki kaikkien 52 eppuluokkalaisen kanssa. Aivan mahtavia muksuja, ja aivan ihmeellisiä havaintoja satelee koko ajan. Ympän tunti taisi olla kaikkein mielenkiintoisin muksuistakin, jokaisella oli jatkuvasti jotain kerrottavaa hirvistä ja puista. Maanantaisella äikän tunnilla eräs poika oppi lukemaan ja pääsi etenemään mopoista hiirien ryhmään! Jipii, vitsi miten iloinen oli tämä herra 7 v!
Oma herra 5v:ni lukee täyttä häkää, parasta antia on mainokset lehdissä ja kaduilla, sekä katujen nimet, ravintoloiden ruokalistat ja iltasatukirjat. Aamuisin kiukuttaa ihan mahdottomasti, kun kello soi vaille 6 ja puuroa vaan pitäs tunkee naamaan vaikka nukuttais kuinka. Iso Jii on taas ihan päinvastainen, herää ennen kellonsoittoa utelemaan klo 4.30 "joko saa herätä", johon äitiliini kyllästyy ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, kun ei saa nukkua. Aamulla lähtö viimeistään klo 7 bussiin, iltapäivällä kotosalla pikkuisen vajaa 4 :/
Pitkien päivien jälkeen minä olen se, jota väsyttää eniten. Kumma miten nuilla onkin tuota energiaa! Puoli 8 aikaan meillä onkin sitten jo ihan hiljaista, makkari pimeänä ja vain tuhina kuuluu.
Kutimien saralla onkin ollut suhinaa, mitään muuta en ole saanutkaan aikaiseksi.
Kesällä syntyneen kummityttöni kastejuhlaan tein itselleni kummituskukkia -huivin joskaan valmistuneet kukat eivät ole toistaiseksi päätyneet kiinni huiviin asti, sillä päättelin huivin minulle niin tyypillisesti julapaikan pihassa asuntovaunussa 10 min ennen juhlien alkamista.
Huivin ohje kesän Ullasta, Kummituskukkia
Lanka: Kirpputorilöytö, merseroitua tuntematonta puuvillalankaa 500 g rulla hintaan hurjat 50 cnt.
Puikot: 4 mm, 120 cm Addi
Mitat: 14o cm x jotain cm, eli iso minun kokoiselle ihmiselle
Tämän kuun aikana syntyneitä tuotoksia on seuraavassa kuvassa.
Sukat:
Malli: Brooke's Column of Leaves -scarf ravelrystä
Lanka: Novita Isoveli
Puikot: Bambu 4 mm sukkikset 4kpl
Kulutuksesta ei hajua
Muokkasin tosiaan kivan huivimallin lehtikuvion sukaksi, käänsin kuvioo pikkuisen sisäsyrjälle (tai ulkosyrjälle, miten päin vaan). Muutoin sukka on hyvin perussettiä: varsi on 1 kiertäen oikein, 1 nurin, tiimalasikantapää, sileä pohja ja nauhakavennus.
Valmistuneet kuun alussa. Sukat menevät Joulusukat -projektiin jollekin vanhukselle Kuopion sairaaloiden pitkäaikaisosastoilla.
Malli: Stetsonista
Puikot: 4 mm 50 cm ja 6 mm 50 cm Addi
Lanka: Ruskea (siskolta saatu) Jaegerin iki-ihana Extra Fine Merino Aran ja poltettu oranssi Tallinnan tuliainen kesältä 2009 Mambo Le Fibre Nobili
Kulutus ~70 g
Valmistunut eilen illalla, aikaa kului vajaat 2 tuntia. Päättelin kiiruusti tänä aamuna 3 kilsan bussilenkin aikana, että herra saa ihanan hatun päähänsä :)
Toiveesta ohjetta:
Luo 70 s 4mm puikolle, neulo 1 o takareunasta, 1 n 10 krs. Vaihda kutosen puikot, ja lisää tasaisin välein 8s (=78s) ensimmäisellä sileällä krslla. Neulo 17 cm, aloita kavennukset. Itse kavensin kuudessa kohdassa, eli ensimmäisellä kavennuskrslla 12. ja 13. s yhteen, kavenna samassa kohti, kunnes jäljellä 6s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.
Oma pipo
Malli: Joko Knits'n suunnittelema Lina, tosin kavennukset omasta päästä
Puikot: 8 mm 60 cm Addi
Lanka: Novita Mambo Leijonankeltainen (228)
Kulutus: Alle 90 g
Valmistui maanantaina apuopepäivän aikana ja jälkeen bussimatkalla kotiin.
Kaunis sivuprofiili pandasilmistäni ;)
Huivi
Malli: Lacy Baktus
Puikot: 8mm 80 cm Addi
Lanka: Novita Mambo Leijonankeltainen (228)
Kulutus: 205 g
Valmistui ~3h aktiivisella neulomisella siihen saakka kun lanka loppui. Sitä uutta kerää on tosta kolmanneksi viimeisestä reikärivistä loppuun, eli ei juuri mitään.
Pinssi saatu Ravelryn Suomalaisessa värivaihdossa kesällä 2009 ♥
Pikkuvauvan tumput ja sukat
Lanka: Regia Crazy color Strech
Puikot: 3mm 80 cm
Kulutuksesta ei hajua
Lanka oli ihan hanurista, sitä on nuiden verran vajaa kaksi kerää, eli ainakin 75 g jäljellä. Tarvitseva sais noi jämät ku vaa hihkasoo!
Tällä erää puikoilla on ison Jiin pipon kaveriksi kaulahuivi, perus 1o1n 26 silmukalla, samoilla langoilla kuin pipokin. Tuota samaa lankaa tahtoisinkin lisää noin 6 kerää ruskeeta ja saman verran oranssia, mustaa sekä harmaata, Jaegeria kun ei enää saa mistään :/Jos joku on menossa Karnaluksiin, niin antaisin tilauksen mielelläni mukaan!
Tallinnaa onkin ollut hirmuinen ikävä, en tiedä miksi, jotenkin sen kaupungin kadut syöpyivät punaisten korkokenkieni kantalappuihin ja sieltä selkäytimeen. Erityisesti se eräs vaaleanpunainen talo, johon suunnittelin muuttavani mahdollisimman pian ;)
Ylihuomenna on Pukeudu Pinkkiin -päivä, ajattelin sen kunniaksi neuloa itselleni keltaiseen pipoon kukkasen, minun vaatekaapista kun ei löydy mitään punaiseen vivahtavaakaan. Ehkä pitäisi harkita hankkia jotain muuta kuin mustaa, ruskeaa, vihreää, leijonankeltaista tai harmaata. Viime aikaiset löydöt ja hankinnat onkin lähinnä Ellokselta kahdet farkut 36,90 e, farkkuliivi 15 e, hame 7 e sekä huutonetistä ja kirppiksiltä erinäiset veskat ja saappaat. Mä näytän nykyään jopa ihmiseltä, enkä ryysyläiseltä :) Jätän kuvatukset väliin, jottei neuleblogin imago karise.
Nyt lähden valmistautumaan huomiseen apuopeaskartelupäivään nukkumalla!



